Yhtä kuin ei mitään

Ulkona on hämärää ja sataa tihuttaa vettä. Välillä on lunta maassa ja välillä se sulaa veden mukana pois. Olemme välitilassa. Talvessa mutta matkalla kevääseen. Ei ole vaikea päättää kumpaa haluaa enemmän sitä lumitalvea vai uutta kevättä.

Valokuvaaminen on jäänyt vähälle, kun yrittää selviytyä vuodenajan ja työn rasituksista. Satunnainen auringonpilkahdus ei saa vielä aikaan ratkaisevaa energiaboostausta. Kaikki asetukseni ovat kevään ja kesän suuntaan, jopa joskus tuntuu,  että jalkaterien asentoa myöten. Välitila.

Miksi  pitää aina odottaa jotakin tulevaa. Miksei voisi olla tyytyväinen juuri tässä ja nyt. Miten mukavaa onkaan kahlata vastasataneen loskalumen keskellä tihkusteen virkistävässä kasteessa. Ai, miten graafinen vaikutelma syntyy lumisesta pusitonpenkistä lumikuorrutuksessa.

Siten ajateltuna tämä ’ei yhtään mitään’ onkin ihan ok. Onhan jokainen päivä joka taakse jää, yhden päivän verran lähempänä sitä tulevaa kevättä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Miten myrskytuuli muuttui lumeksi

Eilinen ja viimeöinen myrsky oli muuttunut aamun lumipeitteisksi maaksi. Lämmin ja avoin meri puskee edelleen kosteutta ja pohjoinen/luoteinen tuuli tuo sen rantaan ja lumisateena maahan.

Tämä on syksyisin ja alkutalvisin ollut varsin yleinen ilmiö. Yleensä ensimmäiset lumet on vaan tulleet noin kuukautta aikaisemmin. Ilmiössä esiintyy voimakkaat lyhytkestoiset lumipyryt ja välillä sinisenä pilkoittava länsitaivas.

Tänään kaupungissamme – kuten varmaan monella muullakin paikkakunnalla – vietetään joulukauden alkua. Ainakin keli on puhdasta vesisadetta parempi. Ja lumi tuo mukavaa tunnelmaa hetkeen.