Miten sitä aina odottaakaan

No sitä kevättä tietysti. Kevään mukana tulevat myös linnut ja nyt on jo vähän laulujoutsenia nähty sänkipelloilla ja sulissa. Kuvan linnut ovat kymyjoutsenia, mutta parempaa ei ollut tänään kameralle tarjolla.

Viikonloppuna oli onnekkaasti kaksi aurinkoista päivää ja kyllä se tuntui hyvältä tallustella vielä varsin alkukeväisessäkin maisemassa. Meri on jäässä – siltä osin kun se nyt on ollut tänä vuonna. Tulevalle viikolle on luvattu lumensulatuskelejä, joten eiköhän kuuukauden päästä jo veneillä…

Ihmeellisintä on se vuodenaikojen nopea vaihtuminen. Oikeastaan talvi tuntuu pisimmältä, koska sitä ei niin kaipaa. Mutta tämänkin vuoden talvi oli varsin helppo, parista lumitykityksestä huolimatta. Kun ne vuodet eivät ole koskaan samanlaisia, ainakaan peräkkäin.

Oikeastaan kevät alkaa minulle oikeasti vasta sitten, kun meri on taas vapaa jäistä.  Vuodenaikojen seurailusta on tullut oudosti elämänsisältö. Kun ruuhkavuosien tärkeät asiat ovat enää muistoja, niin olen alkanut merkillisesti seurata ilmoja, kelejä ja niitä vuodenaikoja. Ikään kuin siihen jotenkin voisi vaikuttaa tai että siten niissä olisi enemmän järkeä.

Mutta yhtä hullu sitä edelleen on ja innostunut keväästä ja auringosta. Mitä pikemmin sen parempi. Nopeasti se kuitenkin on taas ohi.

Vaikea valinta

Aurinko paistaa, on lämmintä, aika tuuletonta. Olen keskellä ulkosaaristoa meren ympäröimänä. Pidän tästä tilanteesta, ei ole vaikea valinta lähteäkö vesille vai ei.

Syksy kaartaa päälle, mutta vielä oli lämmintä jäljellä. Maakravun haju pitää käydä välillä tuulettamassa pois. Oli kulunut liian pitkä aika siitä viimeisestä kerrasta. Keli ei olisi voinut olla paljon parempi, syyskuun keliksi.

Keskellä ei mitään on yllättävän hyvä olla – on helppo hengittää. On vain meri ja etäiset saaret. Lintujen määrä on liki minimissään. Luoto on kovin karu, vain talvella se on karumpaa, kun lumi ja jää tekee siitä valkoisen helvetin.

Kausi lähenee loppuaan. Vielä ei ole kiire nostaa venettä talviteloille, mutta aina se kauden loppu tulee. Joka vuosi pitää jättää aina uudestaan ja uudestaan hyvästit, vain tervehtiäkseen ilolla ja riemulla vapaata merta keväällä. Se on erilainen kohtaaminen. Joka puolella on lintujen kiihkeää toimintaa. Luoto herää talviunestaan.

Jos pitäisi luopua vuodenajoista, niin nauttisiko kesäisestä olosta yhtä paljon. Olisiko ikuinen kesä vai kevät parempi juttu, vai sittenkin arvaamaton syksy. Enpä sitä tilannetta osaa edes kuvitella. Eikä se olisi sama juttu. Vuodenkiertoon kuuluu vaiheet ja omat hyvät puolensa. Kunhan se talvi on vaan lyhyt…