Vaikea valinta

Aurinko paistaa, on lämmintä, aika tuuletonta. Olen keskellä ulkosaaristoa meren ympäröimänä. Pidän tästä tilanteesta, ei ole vaikea valinta lähteäkö vesille vai ei.

Syksy kaartaa päälle, mutta vielä oli lämmintä jäljellä. Maakravun haju pitää käydä välillä tuulettamassa pois. Oli kulunut liian pitkä aika siitä viimeisestä kerrasta. Keli ei olisi voinut olla paljon parempi, syyskuun keliksi.

Keskellä ei mitään on yllättävän hyvä olla – on helppo hengittää. On vain meri ja etäiset saaret. Lintujen määrä on liki minimissään. Luoto on kovin karu, vain talvella se on karumpaa, kun lumi ja jää tekee siitä valkoisen helvetin.

Kausi lähenee loppuaan. Vielä ei ole kiire nostaa venettä talviteloille, mutta aina se kauden loppu tulee. Joka vuosi pitää jättää aina uudestaan ja uudestaan hyvästit, vain tervehtiäkseen ilolla ja riemulla vapaata merta keväällä. Se on erilainen kohtaaminen. Joka puolella on lintujen kiihkeää toimintaa. Luoto herää talviunestaan.

Jos pitäisi luopua vuodenajoista, niin nauttisiko kesäisestä olosta yhtä paljon. Olisiko ikuinen kesä vai kevät parempi juttu, vai sittenkin arvaamaton syksy. Enpä sitä tilannetta osaa edes kuvitella. Eikä se olisi sama juttu. Vuodenkiertoon kuuluu vaiheet ja omat hyvät puolensa. Kunhan se talvi on vaan lyhyt…

Saari

Meri houkuttelee ja koukuttaa, mutta ei ole koskaan helppo. Meren sisällä on saaristo ja uloimpana sen vaarallisempi osa.  Vaara ei viehätä, mutta ulkosaariston karumpi olemus kylläkin.

Mies lähtee veneellä liikkeelle, koska keli – rannassa – on suotuisa. Jo matkalla käy selväksi, että tuuli on vain kääntymässä ja viriämässa varsin nopeasti tuntuvaksi. Kuitenkin matkalla on vielä ihan rasvatyyntäkin paikoitellen. Se on vain hämäystä.

Jo rantautuminen on on tuulen takia vähän vaikeaa, vaikka tuulen pitäis olla saaren toisella puolen. Mutta matala kärki päästää tuulen kääntymään ja tuulihan kääntyy. Vene on poikittain rannassa. Pitää käyttää melontataitoja. Nykyaikainen saarineliottelu: veneilyä, navigointi, melonta ja kalliohyppelyä kamera kädessä.

Hiki virtaa paidan alla, mutta vene turvallisen tuntuisesti kiinni rannassa. Saarihyppelyn aikana huomaa olevansa paitsi hiessä niin hengästynyt. Ei auta. Urheilijan tavoin nyt on jaksettava. Tuuli on nousemassa ja vene ei ole parhaiten suojattu  nousevaa allokkoa varten.

Kuvatessa jalat tärisevät, käden tärisevät. Kenkiä ei saa kastella, koska kuivat ja viattoman näköiset rantakivet muuttuvat vaarallisen liukkaiksi. Nopeasti asemiin. katse kierää maisemaa. Otanko tuosta ja tuosta kuvan. Pelokkaat perhoset lähtevä jo kaukaa lentoon tumman hahmon liikkeestä.

Kamera naksuttaa, mutta ennen kuin hiki on edes vähää kuivahtanut on syytä kiirehtiä takaisin veneelle. Venettä lähestyessä huomaan, että kasvava aalto on jo ehtinyt irrottaa veneen kalliolta ja keikkuu kolisten rannan kalliota vasten. Muutama nopea ajatus missä järjestyksessä pitää tehdä mitä ja vene on vesillä.

Vielä tuuli meinaa kääntää veneen rantaan, ennen kuin saan konetta käyntiin. Mela käteen ja pienen ponnistelun jälkeen saan veneen asemaan, jossa uskallan laittaa moottorin käyntiin, ja matka kotiin alkaa. Aallkko on jo tuntuva, mutta tuuli sivumyötäinen ja matka edistyy nyt turvallisen tuntuisesti. Meri pärskyyy veneen keikkuessa alloilla, mutta nopeasti pääsen sisälle saariston suojaan ja kotiin.