Valokuvaaminen on valon kanssa leikkimistä. Paras valo on muotoileva valo. Sellainen valo joka tulee alhaalta. Siis aamu- ja iltavalo. Syksyn valo, talven valo ja kevään valo. Miksei myös kesäyön valo.
Valoa siis tarvitaan, ja sitä valokuvatessa kaivataan. Valoa haetaan valon takia tai sillä halutaan muotoilla jotakin. Toisinaan valo luo kuvioita, joka laittaa kuvaamaan niitä. Myös auringonnousuja ja -laskuja.
Tänään päivän teemana oli syksyn värit. Etsin kohdetta pitkin lähialueita, mutta parhaat kuvat otin kotipihaltani. Puutarhassani oli kuolevien kasvien värit ja illalla kaunis auringon viime sätein värjäämä taivas.
Koko läntinen taivas hehkui. Tuntuu todella tyhmältä kuvata sitä, joka on niin selvästi kaunista. Vaikka valoilmiönä olisikin hyvin ainutkertainen tai harvinainen. Ehkä pitkä pilvinen jakso sai minut lankeamaan siihen hetkeen, kun aurinko viimein pilkisti taivaalta ja lopulta punasi koko iltataivaan.
Mutta parhaalta tuntuu silti silloin, kun mielestään ottaakin sen parhaan kuvan löytämällä vähän erilaisen näkymän niin tavalliseen ilmiöön. Valon ilmentymän epätavallisesti nähtynä.