On taas isänpäivä. Minulle varsin merkityksetön juhlapäivä lapsuudessani ja nuoruudessani, kun oma isäni kuoli niin varhain. Oli lähinnä kiusallista, kun koulussa luokkatoverini väsäsivät isänpäiväkorttejaan ja minä lähinnä mietin kylmää hautaa, johon isäni laskettiin helmikuun hankien ja pakkasten keskellä.
Elämä ilman isää on elämä, jossa sitä isää haetaan koko elämän ajan. Tämän olen huomannut muidenkin isättömien kirjoista, teksteistä ja kertomuksista. Se on meille kaikille yhteistä. Yhteistä on myös se tarve tutustua siihen tuntemattomaan, joka olisi ehkä määritellyt elmän erilaiseksi, mikäli olisi elänyt riittävän pitkään.
Aikaisemmat, vanhemmat ikäpolvet yleensä isäänsä muistelevat vähän etäisenä henkilönä, joka ei juuri sylin turvaa tarjonnut, mutta oli kuitenkin merkittävä turvan tunteen ja joskus viisaudenkin malli ja henkilöitymä. Joillekin tietysti juoppo ja riitaisa, pelottavakin. Monelle ehkä vain ankara hahmo, joka ei tunteistaan puhunut eikä sitä syliänsä myösään tarjonnut.
Useimmat kuitenkin ajattelevat oman elämänkaarensa aikana eri tavalla isästään ja ikääntymisen myötä ehkä vähemmän ankarasti huonoista kokemuksitaan huolimatta. Joskus aika kultaa muistot, joskus ymmärrys lapsuuden aikaisesta perheen elämäntilanteesta antaa paremman kehyksen ymmärtää sitä käyttäytymistä mikä aikanaan tuntui lähinnä kohtuuttomalta. Oman ymmäryksen, iän lisääntymisen myötä huomaa asioiden olevan vähemmän mustavalkoisia kuin aikaisemmin ajatteli.
Itse olen kohdannut, myös isänä, nämä isänpäivät vähän laimeasti ja epäselvin tuntein. En oikein osaa olla vastaanottamssa sitä huomiota. Enhän ole oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin mitä olen kulloinkin parhaaksi nähnyt lapseni ja perheeni sekä itseni hyväksi. Ehkä painotuksia eri aikoina vähän vaihdellen.
On silti ollut mitä kasvattavin asia elämässäni olla isä lapselleni. Luulisin, että tämä asia on ollut kaikille sukupolville sama asia, vaikka tietysti isän roolin korostumisen myötä nykyään on muuttunut merkittävämmäksi. Ennen ehkä painotus oli perheen toimeentulossa ja siihen liittyvissä seikoissa. Isä katsoi tehtävänsä tehdyksi, jos pystyi tuomaan ruuan pöytään ja laittamaan katon perheen pään päälle. Isän syli ei ollut niin tärkeä.
Minulla ei ole tuhansien ottamieni kuvien joukossa kuvaa isästäni tai edes kuvatietokannan avainsanojen joukossa isä-sanaa. On vain kuvia isäni hautakivesta eri vuodenaikoina. Myöskään ei löydy vanhempia kuvia minusta isäni sylissä. On vain se maan syli jossa isäni jäännökset ovat. Vastavuoroisesti olen pitänyt omaa lastani sylissäni, ehkä enemmän kuin keskimäärin ikäiseni isät. Ja siitä olen tyytyväinen. Minulle se on korvaus siitä, mistä ehkä itse olen jäänyt paitsi.
Karien keskeltä 